Tervetuloa Maikun, Sallun ja Martsun blogiin! Täältä löydät kuvia, kopioitavaa, ohjeita, kisoja, tarinoita ja paljon muuta! Jos pidät blogistamme, liity lukijaksi! Muistaisithan kommentoida? Yläkuva on Maikun tekemä=)

-Maikku, Sallu ja Martsu























































































keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Voi Soque raukkaa!

Moi!


(Pitkästä aikaa)Ajattelin kirjoitella nyt koska pääsin koulusta 12:toista!:D En ole paljoa kerennyt kirjoitella sillä onhan mulla oikeassakin elämässä asioita mitkä pitää hoitaa. Mutta Panfun blogissa kerrottiin että Car oli lähtenyt Soquen kanssa käveleemään kohti Kitkerön saarta. Sinne mentäessä matka oli mennyt yhä kivisemmäksi ja vaikeammaksi. Mutta he silti tietysti halusivat selvittää miltä Kitkerön saari näytti. Mutta lopulta maasto oli kuulemma muuttunut niin hankalaksi että Soque oli kompastunut ja loukannut tassunsa!:O No tietysti Soque oli päästänyt ulvahduksen ja Kitkerön saaren vartijat olivat kuulleet sen. No onneksi Car oli saanut raahattua Soquen viime tipalla pusikkoon piiloon ennen kun vartijat ehtivät paikalle. Mutta vartiat jäivät tietysti vahtiin koko yöksi ja Carin ja Soquen oli pitänyt olla koko yö nälissään pusikossa. Vasta sen jälkeen he olivat päässeet lähtemään pois. Aamulla Ella oli löytänyt heidän nälissään Maauimalasta. :O Huh! Olipas tarina! No mutta Soque on loukannut tassunsa ja odottaa sinua sairaalassa. Eli menkäähän jututtamaan lääkäriä. Hän kertoo että jos käyt kolmen päivän ajan Soquen luona se parantuu. Eli ei muuta kun hyviä Soquen hoito hetkiä! Nyt pitää mennä! Moi!

-Sallu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti